Polaroidit päähän, jos häikäisee

Pitkästä aikaa on sellainen olo, että pitäisi taas kirjoittaa! 2 vuotta meni. Tänään päätin viritellä vähän elämää tänne blogiini.

Minua harmittaa tämä suomalaisten repussaan kantama mollivoittoinen geeniperimä.
Joululaulussa julistetaan: "Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä."

Usein kuulee täräytettävän:
Itku pitkästä ilosta, tai
räkänokastakin tulee mies, vaan ei tyhjän naurajasta, tai
vielä, jos jotakin hyvää tapahtuu, niin se ei ole hyvän edellä.
Lista olisi lähes loputon.

Suomalaista suorastaan häikäisee katsella toisen onnea. Näyttää olevan niin, että kell' onni on, hän onnen kätkeköön. Miksi nuorillekaan siis pitäisi opettaa onnellisuuden etsimistä elämään, jos se oikeasti onkin väärin - siis onnellisuus?

Suomalaista onnellisuutta lienee parhaimmillaan koulukiusaaminen ja takana päin pahaa puhuminen, toisten asioiden arvosteleminen, kaiken pahan toivominen, kiroaminen ja mollaaminen - selän takana. Ei kehuta, eikä kannusteta, vaan supistaan, että mitähän tuo nyt itsestään kuvittelee, kun noin tekee, pukeutuu, sanoo jne. Vaikka meillä yhteiskunnan peruspalvelut onkin aika kohdallaan ja tämä pitäisi olla hyvä paikka elää, on ajatusmaailma edelleen kuin takametsän talonpojilla, vaikka heitä suuresti kunnioitankin: Turpa kiinni ja töihin! Siinä sulle onnellisuutta! Toivottavasti kyy puree kinttuusi!

Ei minullakaan aina ole ollut asiat hyvin, vasta tämä jälkimmäinen puolikas tähän astisesta. Mutta nyt olenkin onnellinen kaksinverroin ja vielä enemmän. Kuolemanpelossakin oppii elämään.  Ehkä se onkin asennekysymys tuo onnellisuus, lähtee itsestä, eikä ollenkaan materiasta. Työhullu olen aina ollut ja muutenkin superhullu pantteripukuineni. Suomalaisille vaan ei mitenkään sovi, jos ei mahdu ruotuun. Tuntuu ärsyttävän, jos on liian iloinen tai tyytyväinen. Tekopyhäksi supistaan, ja teeskentelijäksi, mutta ei tietenkään olla valmiita juttelemaan avoimesti. Silloin saattaisi paljastuakin asiat todelliseksi onnellisuudeksi. On niin paljon mukavampi haukkua ja naljailla takana päin, etsiä vikoja ja syyttää. Vai mitä?

 

Lapset lukevat Eemeliä, oppivat kulkemaan suupielet alaspäin ja näyttämään totisilta. Iloisuus on tyhjää höpinää. Valittaminen ja kritisointi saa heti kiinnostuneita kyselijöitä ympärille.  Asiallisuus ja viileä kohteliaisuus on ok. Jossakin määrin olen samaa mieltä jälkimmäisestä, mutta ei sen pitäisi tappaa tai olla vaihtoehto iloisuudelle ja onnellisuudelle. Ovatko ihmiset jo niin onnettomia, että onnea on valittaa omasta tai toisen onnen puutteesta ja vaatia onnellista luovuttamaan oma onnensa toisaalle - joka sitten turmelisi senkin onnen, polkisi jalkoihinsa ja pyytäisi lisää?

 

Kaivakaapa Polaroideja päähän, keitä häikäisee! Minä toivon kaikille onnellisuutta elämään niiden asioiden tai ihmisten kautta, joista itse nautitte. Ei kannata katsoa naapuriin, vaan ihan siihen lähelle. Siitä se onni lähtee arjen pikku asioista. Vielä, kun sen voisi sanoa ääneen, niin kuin Nopsajalka.

 

Onnellista viikonloppua ihan jokaiselle! Juokaa vaikka kahvit itsenne kanssa. Pysähtykää painamaan leuka alas ja kurkatkaa paidan sisään. Sieltä se onni löytyy❣